Viidakossa

"Ja vaiks sä kynnät mielelläs
sun pitkää suoraa sarkaa
niin koita välil vierailla viidakos..."

Heräsin tänä aamuna kello 4.40. Varmuuden vuoksi jo puolta tuntia ennen lähtöä, joka sekin oli varmuuden vuoksi aikaistettu parillakymmenellä minuutilla. Mies, jolla on kymmenen vuoden kokemus aamuvuoroihin lähtemisestä, epäili, etten onnistuisi lähtemään herättämättä muuta perhettä. Mutta onnistuin. Tai no kyllähän hän oli havahtunut, mutta sai kerrankin kääntää kylkeä. Hänen jäljellä olevat kaksi kesälomaviikkoaan kuluvat nyt koti-isänä.

Olen siis tästä päivästä lähtien kaksi täyttä viikkoa töissä välialanduunissani, joka on itse asiassa armaani työpaikalla. Minulle täydessä viidakossa. Tässä muutamia asioita, jotka koin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni: Ajoin autolla työpaikalle. Sain kuvallani varustetun kulkukortin. Leimasin itseni töihin. Lunastin nipun lounasseteleitä. Söin lounaan työpaikkaruokalassa. Ja tietysti kaikki itse työhön kuuluva. Ja voi, kaikessa uutuudenhuumassa minähän olin kuin huvipuistossa! Koko päivä kului hujauksessa, enkä varmasti muista puoliakaan oppimastani, mutta eipä huolta, perehdyttäjä seuraa touhujani opetuskuulokkeilla ja neuvoo tilanteessa kuin tilanteessa. Ja tästäkin toopeiluajasta saan täyden palkan.

Merkittävin ero työpäivässäni tuntui työajan jälkeen. Olin pirteä kuin peipponen. Oli hauskaa konkreettisesti matkata kotiin sen sijaan että olisin vääntäytynyt ylös työpöydän äärestä, ja olisinkin siltä istumalta voinut uppoutua pääsykoekirjoihin. (Teoriassa, tosiasiassa ryhdyin laittamaan ruokaa!) Mutta ratkaisu tehdä työnä jotakin aivan muuta tänä aikana kun luen pääsykokeeseen, on ehdottoman oikea. Istumisen sijaan vietän työpäivän seisten, kävellen, kumarrellen, kurkotellen, kiskoen, nostellen.

Tätä lisää! Heti huomenna!