Pienimmäinen kävi eskarin joululomaa edeltävänä perjantaina ensimmäistä kertaa tutustumassa päiväkotiin. Ratkaisuna tämä tuli vähän äkkiä, mutta näin on, tammikuussa alkaa uusi maailmanaika. Puolitoistavuotiaskin aloittaa päivähoidossa, ja minä alan tehdä enemmän töitä sekä edetä tositarkoituksella lukusuunnitelmassa, jonka laadin tutustumisaamun aikana.
Valintakoekirjat ovat siis varmistuneet, ja ne ovat ne, jotka olin hankkinut. Puhuva ihminen - puhetieteiden perusteet (Otava) ja Anatomia ja fysiologia - Rakenteesta toimintaan (Sanoma Pro). Lukusuunnitelma on kahden kuukauden pituinen. Jaoin koko aineiston sopiviin, kerralla omaksuttaviin kokonaisuuksiin. Käytin samaa tekniikkaa aikoinani ylioppilaskirjoituksissa ja nautin kovasti "kuin itsestään" etenevästä lukemisesta. En ole koskaan lukenut mihinkään kokeeseen tai tenttiin kahlaamalla koealueita useaan kertaan. Jotkut puhuvat lukukierroksista. Oppiminen on yksilöllistä. Minä en hyödy tismalleen saman tekstin tankkaamisesta moneen kertaan. Eri lähteistä voi olla hyödyllistä kerrata samoja aiheita eri sanoin ja painotuksin. Ihmisen anatomia on löydettävissä monin eri tavoin havainnollistettuna. Tietyn tyyppiset sisällöt taas täytyy vain erikseen painaa mieleen. Niille on parasta keksiä mahdollisimman hulluja, mielellään visuaalisia tai törkeän omakohtaisia muistisääntöjä, jotka eivät häviä päästä kulumallakaan.
Aineistoa selatessa huomasin, että olen kiinnostunut sisällöistä ainakin kolmella tavalla. Äitinä ja ihmisenä voisin lukea lapsen kehityksestä, jokeltelun vaiheista, puheen oppimisesta, lukivaikeuksista ja ihmiskehon ihmeistä pelkästä tiedonhalusta. Kielityöläisenä ja erityisesti puhekielen ja fiktion suomentajana löysin Puhuvasta ihmisestä yllättävän paljon tuttua tai muuten kiinnostavaa sisältöä puheen tuottoon ja tallentamiseen liittyen: artikkeleita akustiikasta, artikulaatiosta, vieraan kielen ääntämisestä, iän ja tunteiden vaikutuksesta puheääneen sekä visioita konetulkkauksesta voisin lukea iltalukemisena ilman tulevaa koettakin. Yllättävin yhteys artikkeleilla ja omalla nykytilanteella löytyi kuitenkin välialanduunista. Kerääjän keskeisin työväline turvakenkien ja ripeiden liikkeiden lisäksi on puhekeruupääte. Käytän siis lauantaivuorossani puheentunnistusta hyödyntävää puhekäyttöliittymää, kun huruutan pitkin käytäviä ja kuuntelen kuulokkeesta koneäänen luettelemia hyllypaikkoja ja kuittaan niitä tunnistenumeroilla ennen tavaran kyytiinottoa. Sattuipa tuokin. Muussa tapauksessa koko puheteknologian luku olisi jäänyt minulle melko kaukaiseksi.
Voiko tässä enää muuta kuin ryhtyä lukemaan?!
