Kiitos ja anteeksi!

Tulin viime viikolla kotiin myöhäisestä iltavuorosta puoli kolmelta yöllä. Oikeasti sopimani vuoro olisi päättynyt klo 24, mutta minulle kävi moka, josta seurasi sotkua, hävikkiä, ylimääräistä vaivaa, ja jonka korjaamiseen kului rutkasti aikaa. Kaikki kuitattiin kuitenkin sanomalla, jokaiselle käy joskus näin!! Kaiken kukkuraksi koko hässäkän selvittämiseen kulunut aika leimautui minulle ylityönä ja yötyönä. Ehdotukselleni merkitä työaikani päättyneeksi sotkun alkuun naurettiin makeasti. Ja olin tosissani. Hyvä että sulla oli aikaa jäädä. Kiitos, palkkatyö.

Ammatinharjoittajan, yksinyrittäjän, käsityöläisen, työstä saama korvaus on täysin suoritusperusteinen. Olen elänyt asian kanssa käytännössä koko tähänastisen työurani ja ajatusmaailmani on sen mukainen. Olisin palkkatyössäkin yllättävän valmis täyteen provisiopalkkaukseen. Nykyisessä osa-aikatyössäni on myös suoriteosa, mutta omat suoritukseni eivät taida vielä riittää edes siihen. Sen sijaan olen häkeltynyt työnantajan panostuksesta minuun työntekijänä. Kaikki syntyneet kulut näkyvät minulle räikeinä huutomerkkeinä. Työvaatteet! Vakuutukset! Palkanlaskennan kulut! Toimitilat! Työvälineet! Perehdytys! Ja nyt vielä se sotku. Välialanduuni on minulle myös ehdottoman hyvä työelämän koulu.

Perimmiltään on aika hullua kaavailla alanvaihtoa juuri nyt. Yksi alkaneen viikon uutisista toitottaa ikäsyrjinnän uhkaavan jo nelikymppisiä. Uutinen kertoo myös, että elän parhaillani työelämäni "neutraaleja" vuosia. Niitä on naisella kolme, ikävuodet 35-37. Näillä näkymin neutraaleihin vuosiini kuuluu vain vähän työtä. Sekin osa-aikaista ja väärällä alalla. Anteeksi, työelämä.

Ettei totuus unohtuisi, vaihdoin profiilikuvani. Kolmasosa päätoimestani istuu sylissäni.