Myyty!

Myyty. Tuli luettua kuitenkin. Ihan hyvät kirjat!

Mitä jos en hae?

Kirjoitin joskus aiemmin, miltä tuntuisi jos en pääsisi opiskelemaan. Viime päivinä olen lähinnä miettinyt, miltä tuntuisi jos en hakisi. Mieleen pyrkii yksi sana: helpottavalta.

On tapahtunut paljon. On tullut uutta. On löytynyt ilo.

Työn ilo.
Ammatin ilo.
Kiitollisuus.

Tie vain jatkuu, jatkumistaan.

Kevään merkkejä

Korkeakoulujen kevään yhteishaku alkaa viikon päästä. Mies soitti pari viikkoa sitten kesken työpäivänsä huolehtien, että olenhan huomannut yhteishaun alkamisen, radiossa puhuttiin. Mutta se oli se ensimmäinen haku, tämä on se toinen, ja luin tämän uudistuksista Opetus- ja kulttuuriministeriön sivulta:

"Korkeakoulut voivat varata osan opiskelupaikoista ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville. Keväällä 2016 järjestettävistä valinnoista alkaen korkeakoulujen on varattava paikkoja ensikertalaisille yhteishaun hakukohteissa."

Ja sen perään:

"Korkeakouluissa opiskelevien ja korkeakoulututkinnon jo suorittaneiden mahdollisuudet hakeutua ja tulla valituksi uuteen koulutukseen turvataan."

En tiedä yhtään miten nuo vaikuttavat toisiinsa. Miten voidaan yhtä aikaa sekä rajata että turvata mahdollisuuksia? Se on politiikkaa se. Olen joka tapauksessa "hakukelpoinen".

Lukeminen on sujunut mukavasti. Saimme pienellä kodin muutoksella sekä uutta tilaa että aikaa: teimme lapsille uuden huonejärjestyksen ja siirsimme pienimmän nukkumaan keskimmäisen kanssa samaan huoneeseen, pois meidän makuuhuoneesta. Omista iltalukemisista olikin jo aikaa!

Lukujärjestyksen päivittäinen lukumäärä on pieni, mutta päivänkin väliin jättäminen kerryttää sivumäärää. Tällä hetkellä luen anatomiaa ja fysiologiaa. Puhuvan ihmisen vuoro alkaa taas tämän kuun lopusta. Sen kivemman kirjan. Luin siitä eilen pari lukua muuten vaan. Mutta olin-olin-olin lukenut anatomia-fysiologiat sitä ennen! Junassa ja työpöydän kulmalla. Sydämen toiminnan ja hengityslihakset, illalla luustolihakset. Tänään ohjelmassa on veren ominaisuudet.

Onhan tässä ehditty

Lukea. Latinan sanaston poimimisen ohessa olen lukenut anatomia-fysiologian lukujen tiivistelmät ja termeihin kuuluvat selostukset. Tällä hetkellä kirjoitan termejä puhtaaksi taulukkoon. Sittenkin. Kirjoittamisesta tulee hyvä kertaus, ja lisäksi saan itselleni nyt ja jatkossa käytettäväksi kattavan anatomiasanaston. Vaikka kääntämiseen! Tajusin tässä yhtenä päivänä tekeväni samalla hyvää täydennystä käännösopintojen kapeaksi jääneeseen erikoisalaan, lääketieteeseen. Puhuvaa ihmistä olen lukenut itselleni iltasatuina 1-2 kappaletta kerrallaan niin, että sisällysluetteloon kertyneiden rastien mukaan olen pian lukenut koko kirjan kertaalleen läpi. Tavoitteena helmikuun lukemisissa on, että olen maaliskuun alkuun mennessä ottanut koko aineiston siinä määrin haltuun, että voin alkaa edetä lukusuunnitelman mukaan alleviivaten ja muistiinpanoja tehden ilman että tukehdun liikaan uuden tiedon määrään.

Tehdä töitä. Päästyäni eroon toiminimen kuluista ja rasitteista, eli arvion mukaan maksettavista eläkemaksuista, ennakkoveroista, alvin ja kirjanpidon pyörittämisestä - tein iloisen paluun kääntämisen pariin laskutuspalvelun avulla. Ihanan yksinkertaista. Teen työn, annan laskutustoimeksiannon, saan palkan tilille. Jos joku tätä lukeva innostuu palvelusta, kertokoon minullekin, kuitataan yhdessä värväysbonukset! Välialanduuni jää tällä erää hyllylle odottamaan kiireisiä opiskeluaikoja; se työ sopii tehtäväksi irtiottona työvuoro kerrallaan silloin, kun mihinkään muuhun työhön ei ole aikaa. Parjattu nollasopimus on tässä ihana mahdollistaja. Työsopimus on, mutta se ei velvoita mihinkään työmäärään.

Säätää lasten hoitoaikoja. Epämääräiset työajat ja vaihtelevat tulot ovat hankala yhdistelmä kolmen lapsen päivähoidon kanssa. Aloitimme tammikuussa kaikille kokopäivähoidon, tosin lyhyellä hoitoajalla. Nykyinen kotikunta ei kuitenkaan tunne välimuotoa puolipäivän ja kokopäivän välillä, vaan kaikki viiden tunnin ylittävä hoito on kokopäivähoitoa. Saimme yksityisen päiväkodin talousvastaavalta ystävällisen varoituksen piakkoin tuntuvasti nousevasta hoitomaksusta ja ehdimme jo ennen helmikuuta ajatella paletin uusiksi. Vähensimme pienempien hoitoajan 12 hoitopäiväään kuukaudessa niin, että muina päivinä pelkästään esikoinen käy eskarissa. Miehen vuorotyö tuli tässä avuksi; hoitopäivät käytetään aamuviikkoihin, iltaviikolla lapset ovat kotona.

Haaveilla. Eskaria käyvän esikoisen ykköshaave on koira. Siitä puhutaan päivittäin. Vaihdellen käyttäen sanaa jos ja kun. Yhä enemmän kun. Mietitään rotuja. Lasketaan ikävuosia, "minkä ikäinen pienin on kun minä olen kolmannella luokalla?" Mietitään koiran ulkoiluttamista, ja miten se osuisi päivärytmiin. Aamuihin. Koulupäiviin. Iltatoimiin. Ihanan järkeviä ajatuksia, mutta ei. Vastaus on ei. Toistaiseksi.

Niskalenkki latinasta

Suurimpia riesoja ja lukemisen hidastajia anatomia- ja fysiologiakirjassa on latinankielinen terminologia. Sain tähän ongelmaan kullanarvoisen vinkin serkultani: hän oli sairaanhoito-opinnoissaan Uppsalassa lukenut pitkät litaniat anatomian latinankielistä sanastoa mp3-soittimeen, ja opetellut sanaston kuuntelemalla. Latinasta ruotsiksi.

Tuumasta toimeen, ja konsti käyttöön. Olen nyt selannut anatomiakirjaa ja poiminut latinankielisiä nimityksiä. Niitä on paljon. Ennen koealueen puoliväliä käsissä on 13 käsinkirjoitettua puoliarkkia. Kappaleet, kuvatekstit, kaaviokuvat, taulukot, poikkileikkaukset, kaikki käytännössä keskittyvät latinankielisen terminologian kahlaamiseen. Olen poiminut nimityksiä riippumatta toistosta; kokonaisuuksittain ja käsinkirjoittamalla, excelöimättä. Käsinkirjoitus piirtää sanat paremmin näkömuistiin.

Aluksi työsarka tuntui loputtomalta, mutta pian termeihin alkoi tulla tuttuutta. Suuntaa ja sijaintia ilmaisevat anteriorit, posteriorit, dexterit ja sinisterit yhdistettyinä lihaksia, jänteitä, suonia ja hermoja nimittäviin musculoihin, ligamentumeihin, venoihin ja nerveihin alkoivat toistuessaan muodostaa kauniita, loogisia nimiä. Pääsanat ovat monesti tuttuja latinan lainoja muissa kielissä: nasalis, dens, cranium, palma, pectoralis. Useiden kohdalla syttyy ajatus "niin tietenkin".

Kiitos serkkuseni, tämä oli hyvä!!

Eilinen iltayö perheen nukkuessa meni kuin siivillä.

Lukusuunnitelma

Pienimmäinen kävi eskarin joululomaa edeltävänä perjantaina ensimmäistä kertaa tutustumassa päiväkotiin. Ratkaisuna tämä tuli vähän äkkiä, mutta näin on, tammikuussa alkaa uusi maailmanaika. Puolitoistavuotiaskin aloittaa päivähoidossa, ja minä alan tehdä enemmän töitä sekä edetä tositarkoituksella lukusuunnitelmassa, jonka laadin tutustumisaamun aikana.

Valintakoekirjat ovat siis varmistuneet, ja ne ovat ne, jotka olin hankkinut. Puhuva ihminen - puhetieteiden perusteet (Otava) ja Anatomia ja fysiologia - Rakenteesta toimintaan (Sanoma Pro). Lukusuunnitelma on kahden kuukauden pituinen. Jaoin koko aineiston sopiviin, kerralla omaksuttaviin kokonaisuuksiin. Käytin samaa tekniikkaa aikoinani ylioppilaskirjoituksissa ja nautin kovasti "kuin itsestään" etenevästä lukemisesta. En ole koskaan lukenut mihinkään kokeeseen tai tenttiin kahlaamalla koealueita useaan kertaan. Jotkut puhuvat lukukierroksista. Oppiminen on yksilöllistä. Minä en hyödy tismalleen saman tekstin tankkaamisesta moneen kertaan. Eri lähteistä voi olla hyödyllistä kerrata samoja aiheita eri sanoin ja painotuksin. Ihmisen anatomia on löydettävissä monin eri tavoin havainnollistettuna. Tietyn tyyppiset sisällöt taas täytyy vain erikseen painaa mieleen. Niille on parasta keksiä mahdollisimman hulluja, mielellään visuaalisia tai törkeän omakohtaisia muistisääntöjä, jotka eivät häviä päästä kulumallakaan.

Aineistoa selatessa huomasin, että olen kiinnostunut sisällöistä ainakin kolmella tavalla. Äitinä ja ihmisenä voisin lukea lapsen kehityksestä, jokeltelun vaiheista, puheen oppimisesta, lukivaikeuksista ja ihmiskehon ihmeistä pelkästä tiedonhalusta. Kielityöläisenä ja erityisesti puhekielen ja fiktion suomentajana löysin Puhuvasta ihmisestä yllättävän paljon tuttua tai muuten kiinnostavaa sisältöä puheen tuottoon ja tallentamiseen liittyen: artikkeleita akustiikasta, artikulaatiosta, vieraan kielen ääntämisestä, iän ja tunteiden vaikutuksesta puheääneen sekä visioita konetulkkauksesta voisin lukea iltalukemisena ilman tulevaa koettakin. Yllättävin yhteys artikkeleilla ja omalla nykytilanteella löytyi kuitenkin välialanduunista. Kerääjän keskeisin työväline turvakenkien ja ripeiden liikkeiden lisäksi on puhekeruupääte. Käytän siis lauantaivuorossani puheentunnistusta hyödyntävää puhekäyttöliittymää, kun huruutan pitkin käytäviä ja kuuntelen kuulokkeesta koneäänen luettelemia hyllypaikkoja ja kuittaan niitä tunnistenumeroilla ennen tavaran kyytiinottoa. Sattuipa tuokin. Muussa tapauksessa koko puheteknologian luku olisi jäänyt minulle melko kaukaiseksi.

Voiko tässä enää muuta kuin ryhtyä lukemaan?!

Mitä jos en pääse?

Mies kysyi mitä aikoisin tehdä, jos en pääse opiskelemaan puheterapeutiksi. Mietin hetken, ja vastasin, että riippuisi siitä, mikä fiilis pääsykokeesta olisi jäänyt. Eli aikoisinko hakea uudelleen, vai olisiko se niin sanotusti siinä.

Välialantyössä on ollut aikaa ajatella. Jos en saa opiskelupaikkaa, mutta aikoisin hakea uudelleen, viettäisin seuraavan talven edelleen osa-aikatyössä ja jonkinlaisella osittaisella hoitovapaalla. Pienin olisi edelleen alle kolmevuotias, ja vanhin lapsista ekaluokkalainen, joten jonkinlainen osa-aikailu olisi jopa tarpeellisempaa, kuin uuteen kuvioon säntääminen. Voisin tehdä tämän valinnan vaikka saisin opiskelupaikankin. Ehkä lykkäisin opintojen aloitusta vuodella? Osa-aikatyö voisi olla välialanduunia, tai käännöstöitä. Dubbikäännöksiäkin on ollut ikävä. Ei tietokoneen ääressä istumista, ei silmien väsymistä, eikä migreenikohtauksia, mutta satumaailmoja, ääniä ja tunnelmia. Piirrettyjä tyyppejä, jotka juttelevat suoraan korvaan, ja joiden jutut käy läpi niin monta kertaa, että osaa valmiit vuorosanat ulkoa. Hahmoja, joiden äänensävy ja luonne tulevat niin tutuiksi, ettei sopivaa suomennosta tarvitse hakea. Karikatyyrejä, joiden ilmeistä ja eleistä syntyy omaa päänsisäistä sekopäähuumoria. Ammattitaudin oireita. Olen vasta äskettäin vähän hellittänyt korviani lasten katsoessa lastenohjelmia. Mutta vain vähän.

Jos en saa opiskelupaikkaa, enkä aikoisi hakea uudelleen, olisin uusien valintojen edessä. Vaihtoehtoina olisivat ainakin käännöstyön jatkaminen, tai oikea työnhaku nykyisellä tutkinnolla. Että tässä olisi nyt yksi tämmöinen FM, tarvitseeko kukaan? Anyone? Sitä vaihtoehtoa en ole vielä koskaan ajatellut ihan vakavasti. Tähänastinen työelämä ei ole papereita kysellyt, olen vain mennyt kiinnostus ja tekeminen edellä. Tai on, välialanduunin haastatteluun sain tuoda todistukset mukanani. Rasti seinään, ensimmäinen kerta kun niitä kysyttiin! Kaiketi vain tarkistus että ne ovat olemassa, etten ollut sepitellyt omiani rekrytointikaavakkeeseen. Hauska ne oli kuulema nähdä.

Jos jatkaisin kääntämistä, täytyisi työ ainakin järjestää pois kotoa. Tähän asti parasta aikaani yrittäjänä on ollut vaihe, jossa pidin kodinulkopuolista työhuonetta kivenheiton päässä sekä kotoa että lasten hoitopaikasta. Sain lähteä aamulla töihin. Tai illalla, sattui sitäkin. Muutimme kesällä uuteen kotiin, enkä kodin mukavuudesta huolimatta halua tehdä tästä työpaikkaa. Työhuoneen löytäminen nykyiseltä paikkakunnalta ei varmasti olisi sen vaikeampaa kuin edelliseltäkään, ehkä edullisempaa jopa.

Vaihtoehtoja siis on. Ykkösenä luonnollisesti että saan paikan suit sait. Mutta kun nyt kerran kysyttiin.