Tallukat tien pintaan

Ajatus tuli todeksi yllättävän äkkiä. Ja muuttui toiminnaksi. Tähän mennessä tapahtunutta: olen keskeyttänyt yritystoiminnan, käynyt työhaastattelussa ja sopinut työsopimuksen allekirjoittamisesta ja perehdytysjakson aloittamisesta alalle, joka on minulle täysin vieras. Välialalle. Tarvitsen sellaisen, jotta saan irrotetuksi aikaa ja energiaa sille varsinaiselle uudelle alalle hakeutumiseen. Tähtäin on vuoden päässä.

Olen ollut päätoiminen kääntäjä, yksityinen ammatinharjoittaja, yhdeksän vuotta. Sitä ennen olin tehnyt muutamia toimeksiantoja jo opiskeluaikana, niin että aikajänne ensimmäisestä työtehtävästä toistaiseksi viimeiseen venyy kaksitoistavuotiseksi.

Olen tehnyt käännöstyötä päätoimisena ja osa-aikaisena, kirkasotsaisena ja puolikuntoisena. Kotoa käsin ja kodin ulkopuolisesta työhuoneesta. Ja muuttuvan tekniikan parissa: aloittaessani työvälineet olivat perinteisellä putkinäytöllä varustettu pöytäkone, matkatelevisio ja videonauhuri. Toimeksiannon vastaanottaminen merkitsi retkeä äänitysstudiolle ja repullista VHS-kasetteja ja paksua, printterin sylkemää käsikirjoitusnivaskaa. Tällä hetkellä, kun jätän sorvini, se käsittää kannettavan tietokoneen ja nettiyhteyden. Siitä huolimatta työn fyysinen puoli on säilynyt samana. Tietokoneeseen sidottuna ja yksinäisenä, vaikka sen kanssa karkaisi Espanjaan asti. Siellä palelin. Kivitalon varjoisalla puolella ollut työhuone ei paikallisen rakentamistavan ansiosta kuumentunut keskipäivän tunteinakaan. Sen sijaan minun oli tultava aurinkoon lämmittelemään kohmeiset sormet taas kirjoituskuntoon.

Olen seikkaillut lukemattomissa mielikuvitusmaailmoissa, ja rakastunut niistä jokaiseen. Olen tanssinut jäätiköllä, luotsannut satapäistä hirviöjoukkoa taisteluun, laulanut tulikärpästen kanssa ja kaivautunut kaninkoloihin. Olen saanut käyttää sanan sivellintä ja maalata suurin, värikkäin vedoin sadun maailmaa suomalaisen yleisön kuultavaksi. Puhumme suomea! Tykkäsitte tai ette. Minä tykkäsin. Tykkäsin niin kovasti, että haalin opiskeluaikana kaiken mahdollisen aiheesta ja aiheen vierestä paisuttaen silloisen 160 opintoviikon maisteritutkinnon pitkälle yli kahdensadan. Tykkäsin kai opiskelustakin.

Nyt edessä on uusi haaste. Pääsykoe, ja kun yliopisto avaa jälleen ovensa, alkaa 300 opintopisteen kerääminen. Puhetta ja kommunikaatiota, oppimisen iloa ja esteiden raivausta. Lapsia ja aikuisia. Kasvotusten. Ihmisten kesken.

Minä haluan puheterapeutiksi!